Miasma 07/07
*Joint Depression* on nyt ties kuinka monen demon jälkeen pukannut
pihalle järkälemäisen ensimmäisen pitkäsoittonsa. Homma alkaa olla
hyvin hanskassa, vaikka valittamisen aihetta levystä myös löytyy.
Bändin työstämä keskitempoinen synkistelygrungemetalli löytää
varmasti
kuulijansa aina niin alakuloisesta suomen kansasta, mutta monelle
tämä
paketti saattaa olla liikaa. Biiseissä ei sinällään ole mitään
vikaa, kappaleet toimivat ja kulkevat mukavasti eteenpäin
tyylikkäiden
sovitusten avustamina, vaikka varsin samasta puusta veistettyjä
ovatkin.
Orkesteri on valitettavasti vain sortunut cd-ajan perisyntiin, eli
änkenyt levylle kaikki biisit mitä varastosta vain löytyy.
Vajaa seitsemänkymmentä minuuttia tällaista tavaraa kun tahtoo
väkisinkin käydä puuduttavaksi, ja monet huippubiisit kuten
*Frigidi* ja *KS 3.7 The Legend* hukkuvat muiden joukkoon. Jos
levy olisi ollut noin puoli
tuntia lyhyempi, niin arvosanakin olisi saattanut olla korkeampi.
Monen vuoden yhteissoitto on selkeästi tehnyt tehtävänsä ja tuolta
osa-alueelta ei valittamisen aihetta löydy hakemallakaan. Laulaja
*Antti Karhun *suoritusta täytyy myös kehua, ulosantinsa on
tarpeeksi monipuolista. Englannin ääntämys sujuu tarpeeksi hyvin,
mutta itse teksteihin on eksynyt liikaa yläastetasoista
diibadaabaa. Seuraavalla
kerralla kannattaisi ehkä oikoluetuttaa tekstit jollakulla
englantia äidinkielenään puhuvalla ennen niiden pääsyä levylle
asti.
Yhtenä vaikuttajana pojilla on tainnut olla *Tool*-orkesteri ja
sen vaikutus
puskee välillä varsinkin laulumelodioissa liikaa läpi.
Soundillisesti levy on pätevää tavaraa, mitä nyt kitaroihin olisin
ehkä lisännyt vielä vähän potkua. Pienestä kitinästä
huolimatta vaikuttava
pelinavaus.
Aki Lehti