www.vertigo.cd 03/07

Ydinkysymys: Yli tunnin pläjäys metallista masennusrokkia yhdeltä istumalta nautittuna on jo melkoinen testi. Onko testistä selviävä hullu, aidosti masentunut vai eläytymiskykyinen musiikinystävä?

Masennustaan sitkeästi levittävä kotimainen Joint Depression uskoo asiaansa. Yhtye on ollut kasassa jo vuosikaudet ja demoja löytyy plakkarista useampia. Diiliä ei ole kuitenkaan vielä irronnut, vaan sepä ei miehiä hidasta. Debyyttipitkä Savage Infinity on rehellinen omakustanne; sydänverellä ja rakkaudella koostettu 17 kappaleen annos tummasävyistä ja kevyellä säröllä varustettua melankoliaa.

Teknisiltä ansioiltaan kiekko toimii moitteetta. Antti Karhun puhtaat vokaalit kaipaavat vielä harjoitusta, mutta sekä soundit että soitto ovat valmista tavaraa. Biisejä on mukana käsittääkseni useamman vuoden ajalta, mutta tyylistä tätä ei huomaa. Synkät, kiireettömästi tunnelmoivat depressiopalat pelaavat upottavien äänimaailmojen ja pehmeästi soivien särökitaroiden voimalla. Hetkittäin silmään isketään rokkaavampaa ja jyräävämpää vaihdetta, mutta mitään menomusiikkia tämä ei todellakaan ole.

Osa tahtilajeista ja kitaramelodioista tuo mieleen Toolin, kuten vaikkapa kakkosbiisi Laceratessa. Suorasta kopioinnista ei ole kuitenkaan kyse. Erikseen voisi myös mainita viettelevän ja kauniin Another Infinityn, sekä pöhkösti nimetyn ??????n, jonka kitarat muistuttavat toisinaan Kingston Wallia. Myös Perfect Scythen hienot melodiat tarjoavat ihasteltavaa.

Joint Depression onnistunut pusertamaan ilmoille onnistuneen pelinavauksen, joka kaipaa osakseen keskittynyttä kuuntelua. Parantamisen varaa jää kuitenkin vielä paljon, sillä aivan nappiin Savage Infinity ei osu. Kappaleita on ensinnäkin liikaa. Näin tuhdin annoksen sulatteleminen on jo liian rankkaa, vaikka varsinaisia räpellyksiä ei mukana olekaan. Toinen puute löytyy kappaleiden hapuilevista sovituksista. Levylle on ahdettu melkoinen määrä hienoja kuvioita ja tunnelmointia, mutta myös tylsempää ja väsyneempää puurtamista, joka tekee kokonaisuudesta aika raskaan kuunneltavan. Kokonaisuus ei solju aivan niin vaivattomasti kuin mitä toivoisin. Jos bändi pystyisi säilyttämään vaikkapa One Of Yoursin melodisen intensiivisyyden koko levyn mitalta, olisi käsissämme todellinen tappaja. Ehkäpä ensi kerralla?

3/5

Review Kari Koskinen