www.imperiumi.net
07/06
Kotimaan
ahdistusmetallin yksi omaperäisimmistä sanansaattajista, Joint
Depression, tarjoilee kuultavaksi kahdesta biisistä koostuvaa
promosinkkuaan Passion and Desire. Sinkkulohkaisun
tarkoituksena on herätellä medioita tarjoilemalla pientä maukasta
alkupalaa syksyllä 2006 ilmestyvältä omakustannelevyltä.
Uudenlaisista vaikutteistaan huolimatta promosinkku tuntuisi
olevan pieni "back to the roots" -kyhäelmä, sillä viime demoilla
vallassa olevista naisvokaaleista on luovuttu ja kokonaissoundikin
on nyt piirun verran entistä metallisempi.
Tuotoksen biisit ovat mitoiltaan lyhyitä, mutta silti orkesteri on
onnistunut säveltämään materiaaliinsa tarvittavaa syvyyttä ja
monisäikeisyyttä. Sinkku esittelee omaperäisen
ahdistusmetallikokoonpanon, jonka tarkoituksena on luoda
omaperäistä ja ajatonta metallimusiikkia yksinkertaisia
elementtejä hyödyntäen, mutta niitä tarvittaessa myös rikkoen.
Orkesterin mielenkiintoisuus perustuukin juuri siihen
yllätystekijään, että pakkaa sekoitetaan niin, ettei kuuntelija
pysty kovinkaan usein sanomaan mikä on säkeistö ja mikä kertosäe.
Sinkkujulkaisu täyttää sille annetut tavoitteet helposti sillä
muutamasta lyhyenlännästä, mutta modernista biisistä koostuva
paketti herätti suuren mielenkiinnon kuulla lisää uutta
materiaalia. Toivottavasti tulevalta kokopitkältä löytyy muutama
mitaltaan hieman pidempikin biisi, sillä Joint Depression
hallitsee myös eeppisemmän ahdistelun luomisen.
4,5/5
Olli Rinnekangas, 04.07.2006