stalkermusic.com 07/05

Stalkerin puolestakin haastateltu Oululainen Joint depression on uutukaiselleen löytänyt uuden tavan ilmaista ahdistusta. Unplugged pitää sisällään vain ja ainostaan akustisia kappaleita, joista neljä ensimmäistä on yhtyeen vanhoja kappaleita uudelleen sovitettuina, joita seuraa coverit Toolilta ja System of a downilta, joista ensimmäinen lukeutuu bändin suurimmaksi vaikuttajaksi, sekä yhden täysin uuden kappaleen. Unpluggedilta löytyy myös neljän vanhan kappaleen alkuperäiset versiot, jotta uusien sovitusten eroja pääsee ahkera korva sitten analysoimaan. Masennushevi ja ahdistusmetalli ovat muuttuneet unpluggedilla akustiseen ahdistukseen ja varsin onnistunut kokeilu tämä on.

Tuotantopuoli on loistava. Akustiset kitarat ja basso ovat mukavan pehmeitä ja läheisen kuuloisia ja viulu kuulostaa vireiseltä, mikä demotason julkaisuissa on harvinaista herkkua. Laulaja tyttö Marian englannin lausuminen pistää välillä korvaan ikävästi, mutta laulu menee nuotilleen ja vuorottelee sopivasti mukavan kärsivän ja haikean melankolisen tulkinnan välillä. Ahdistus on siirtynyt akustisen tulkinnan myötä enemmän juuri tuonne melankolian ja kauneuden puolelle, mutta kylmiä väreitä tulee edelleenkin. Ensimmäiset neljä kappaletta toimivat loistavasti, Tool-coveri jättää vähän kylmäksi kun ei alkuperäinen versio ole tuttu, mutta SOAD coveri toimii hyvin. Bändi itse toteaa saatekirjeessä ”7 kappale on uusi, ehkä mitäänsanomattomin biisi meiltä” ja tältähän se ensin kuulosti, koska kappale oli täysin uutta materiaalia ja JD:n musiikki aukeaa ainakin itselleni vasta useamman kuuntelukerran jälkeen, mutta ei se kappale loppupeleissä mitäänsanomaton ollut, vain otti aikansa eikä aiheuttanut välitöntä tunnemyrskyä. Eri asia on miten kappale toimii tai toimisi perinteisemmällä ”Plugged”-toteutuksella.

Soitanta unpluggedilla huokuu ammattimaisuutta vaikka demotasolla edelleen liikutaankin. Äänimaailma on hiottu ja soitannallisesti ei tule virheitä, joten välillä pikkaisen turhankin kliiniseltä meinaa kuulostaa. Tämä ei haittaa kummemmin, onhan kyseessä akustinen kokeilu, jollaiseen pieni kliinisyys istuu hyvin ja palvelee levyn tarkoitustakin.

Tämän tason kokeilut ovat harvinaisia demotason bändeille, joten siitä suuri hatunnosto Joint depressionille ja onhan bändillä jo noin 15 vuotta takanaan, joten onhan se jo aikakin tehdä jotain repäisevää. Julkaisun kerrotaan olevan hyvin rajoitettu painos, vain ahdistuneimmille faneille, joten jos mielentilalääkkeesi sallivat ota yhteyttä alla olevaan mailiin ja perustele miksi olet ansainnut saada itsellesikin kappaleen unpluggedia.

4/5 Scythe