www.noise.fi / 2004

Joint Depression soittaa tummiin sävyihin verhottua raskasta rockia. Naislaulaja hämää tehokkaasti vaikutteita etsivää kuulijaa ja luo yhtyeelle omaa ilmettä. Jos kuitenkin Toolin ja Alice In Chainsin suunnasta lähtee etsimään yhtäläisyyksiä, saattaa niitä löytyä yksi jos toinenkin. Kaikkein tyypillisimpiä kuviota karttavat kappaleet kuulostavat läpimietityiltä ja soitanto kulkee varmasti ja luontevasti. Sounditkin toimivat. Suhteellisen valmis paketti näyttäisi nelikolla siis olevan kasassa. Maria Liikasen laulussa on viettelevyyttä, joka on valjastettu hyvin osaksi bändin soundia. Seksuaalinen latautuneisuus ja ahdistuneisuus lyövät kättä ja muodostavat omalaatuisen kieron tunnelman. Liikasen epämääräinen ääntäminen vaikeutti kuitenkin tämän arvostelijan lyriikanselvennystyötä sen verran, että suorasukaisiin sanoituksiin en saanut kuin kiusallisen pintapuolista otetta. Loppupeleissä esim. ”orgasmaniaa” ja ”nymfomaniaa” vilisevästä Lingeriesta jää sellainen kuva, että joku nymfo vonkaa petiin kanssasi. Tiedän, ettei tämä varmastikaan ole kyseisen kappaleen sanoma. Siksi olisi hyvä selkeyttää äänenkäyttöä ja miettiä miten tekstit halutaan tuoda esille. Sävellyspuolen Joint Depression taitaa oivallisesti, josta varsinkin Something on hyvä osoitus. Tool-piirteitä kannattaisi ehkä vielä karsia jonkin verran ja rohkeasti kokeilla muita juttuja. Sinänsä mainio Back Down Fate sisältää nimittäin liiankin selkeitä lainoja. Suosittelen painamaan tämän yhtyeen mieleen, jos naislaululla varustetusta tummasävyisestä rockista on kiinnostunut. Eipä taida Suomessa kovin monta muuta tämän lajityypin orkesteria olla.